Kun ulos katsoo niin tulee yhä kovempi isku palleaan, että nyt on jo syksy. Se aina tuntuu kuin kesä olisi vasta alkanut, mutta annas olla. Toisaalta en nauttinut kesästä niin paljon kuin voisi, en nauttinut niistä hikisistä päivistä ja öistä kun ei saanut unta. Syksyssä on aina ollut se oma viehätyksensä. Rakasta sitä värimaailmaa, kaikki suosikki värit ympäröivät kun ulkona astelee. Pienenä olisin vain itkenyt: "Milloin se talvi alkaa?". Nyt osaa jo nauttia elämästä eri tavalla. Päivä kerrallaan.

Osasin sentään nauttia syksystä sen verran, että astelin sunnuntaina kämppikseni kanssa Ween Maan Wiljaa -messuun. Lauantaina jo ahdisti, kun kävelin Lutakon ohi kohti keskustaa ja huomasin messut siinä kipittäessä. Pitihän paperin päästä haistelemaan ja katselemaan messu-meininkiä, kun kerran sellaisia on. Kävin katsomassa Prinsessa-elokuvan mummoni kanssa sinä päivänä niin ei onnistunut vielä kyseisenä päivänä. Ihan nautinnollinen elokuva, kyllä sen katsoi. Välillä otti koville hekisesti, mutta muutoin osasin nauttia Suomalaisesta tarjonnasta. Mutta ne messut, niin. Heti kätösiin eksyi kolme purkkia eri hunaja makuja (salmiakki, minttu ja sitruuna) ja mummolle ja papalle purkki juoksevaa hunajaa. Kelttikoruilta sain viimein ostettua mummoleni Pöllö-korun joululahjaksi :) Nautimme siinä hemmetin hyvät letut ja ostettiin pussillinen omenia. Liian pieni määrä kylläkin, parhaita omenia mitä olen syönyt. Ensi vuonna stten... Tästä suuntasimme meidän suosikki sinappi-myyjän luokse joka tuli viime vuodesta tutuksi. Aivan mahtava kaveri, pitkä kuin mikä, mutta jutut sitäkin legendaarisemmat. Lupautui tulemaan jouluna meitä kiusamaan. Saatiin viimein valkosipulisinappimme. Makkarat siinä piti ilman muuta nauttia ja matkaevääksi muikkuja. Eipähän kotona tarvinnut syödä.

Pitäisi saada jotain hienoakin aikaan, mutta tämäkin aamu on laiskoteltu. Eilen sain pölyt pyyhittyä nurkista, pestyä vessan ja extra määrän englannin läksyjä tehtyä. Lopun ajan palkitsin itseäni naputtelamalla Pokemon Pearliä ja nyt aamusta Heart Goldia. Muistin juuri, että pitäisi laittaa ruokaa ja imuroida. Tässä sen huomaa miten sitä alkaa vanhaksi tulla, ei enää aivoissa ole virtaa mihinkään. Aivot tuntuivat liian sulalta liian lyhyiden unien jälkeen joten torkahdin päälle tunniksi. Pitäisi vakuutuskin ja kännykkä-lasku maksaa alta pois. Opiskelijan elämää parhaimmillaan, monta asiaa tehtävänä ja kello hengittää niskaan. Silti istun tässä. Hmm, prioriteetit. Taidan lopettaa päivittämisen tähän ja liikuttaa läskini töihin.