Syksyn alkua siis eletään ja flunssa alkanut parantua, enää vain pientä niiskutusta. Edelleen hapan maku suussa, kun ensimmäiset päivät menivät sivu suun iltalukiosta. Kipeänä ollessa sitä ajatteli, että kyllä sitä ilman koulussa käyntejä selviää ja etänä kunnialla loppuun, mutta ei. Nykyään huomaa miten englanti kangistelee, äidinkieli päinvastoin sujui sitäkin paremmin. Sairasta menoa, todellisuus potkii päähän ja vetää takaisin pilvihattaroilta.

Sopivasti soi taustalla Poets of the Fallin Sleep, kun tätä kirjoitan. Uinuvaista balladia, sopii hyvin tämän päivän utuiseen keliin. Edelleen odotan milloin bändi aloittaa kesäloman jälkeiset keikat, jos joskus pääsisin yhtyeen livenä joskus näkemään. 22.11. onkin Avenged Sevenfoldin keikka jonne itsekin olen menossa. Ainut pelko on se, että miten vain 160 cm pitkä naikkosen alku näkee kaikkien +165 senttisten takaa jäähallissa ja vieläpä kenttä-alueella? Laskeskelen jo valmiiksi miten monta tuntia aiemmin paikalla kannattaisi olla, jotta suht eteen pääsisi. Turha toivo sinällään, en selviä ilman vessassa käyntiä ja jos tavaraa myydään niin tahdon napata matkamuistoa kainaloon. Huomaa miten pieni yksinäinen stressaa turhasta. Useimmat kuitenkin menevät porukalla, mutta näillä tiedoilla olen yksin menossa. Tsk, saa nähdä sitten.

Miten istun vielä tähän aikaan tässä? Noh, iltalukiossa olen ja vain kaksi kurssia käytävänä tällä jaksolla. Lisäksi olen työtön, joten eipä ole minnekään menemistä. Lenkille kyllä olisin mielelläni menossa, jos vaikka pääsisin lähtemään ennen puolta kolmea. Olen pudottanut urheasti kahden vuoden sisällä raa'at 10 kiloa itsestäni ja nyt elelen normi ruumiinlastilla. Emme ole koskaan tyytyväisiä itseemme, en ole poikkeus. Ei muuten, olen normaali painossani, mutta pieni kavennus ei olisi miinusta. Hassua miten ennen en nauttinut liikunnasta, mutta nykyään se on pelkkä ilo, harrastus. Suositeltavaa kaikille, jotka tarvitsevat välillä jotain mihin purkaa itseään. Parempaa rauhoittavaa ei ihmiselle ole.