Vaikka elelläänkin vasta syksyä niin alitajunta pyrkii kohti joulua. Toinen kerta jo tässä kuukauden sisällä, että näen unta joulusta. Aika on hypännyt jouluaattoon ja lahjat on ostamatta ja aina on joku joka on heittämässä viime hetken ostoksille kaupoille ennen kuin ne menevät kiinni. Mitä hemmettiä? Kyllä minä joulua odotan kuin kuuta nousevaa, mutta jotain rajaa nyt sentään. Saan sydärin unissani ja herätessä ollaan elämässä eedeniä, kun huomaa olevansa vielä ihan aikataulussa. Olen laatua joka aina miettii etukäteen koska pääsee ostelemaan lahjoja ja mietinkin niitä jo puoli vuotta etukäteen. Tietääpähän ainakin kenen syytä se on miksi niitä unosia näkee...

Ostin tuossa pari päivää takaperin kaksi ulkomaista lehteä A7X:n uutisten perässä ja satuin lukaisemaan Disturbedin haastattelun, enimmäkseen David Draimania koskeva. Tiesin jo jotain pientä hänen menneisyyden haamuista, mutta jestas miten miestä on koeteltu elämänsä aikana. Viimeisen vuoden aikana kokenut enemmän kuin useimmat viidessä vuodessa. Ei voi kuin hattua nostaa miehelle, että on jaksanut silti jatkaa elämää ja uraansa. Sitä kun usein miettii miten elämä potkii itseä päähän, mutta on ne murheet maailmallakin ja muilla sen asukkailla. Tietenkään niitä ei voi verrata toisiinsa, mutta kyllä sitä silti itselleen päätään pudistelee. Kunnioitus ainakin kasvoi miestä kohden huomattavasti. Toivotaan, että elämä alkaisi hänellekin hymyillä lopulta.